Iivi Anna Masso

Ihmisoikeudet

Puheet “ristiretkistä” ovat varsin mielettömiä

Onko länsimaalaisilla mahdollisuutta olla oikeassa, kun jossakin syntyy kansainvälisiin mittoihin ulottuva konflikti – ja ihmishenkiä menetetään joka tapauksessa? Seuraamalla reaktioita liitoutuman Libya-interventioon tuntuu, että joidenkin mielestä eipä juuri. Englanniksi sanotaan: damned if you do, damned if you don’t  eli teet siis väärin, teitpä mitenpäin tahansa, tai jätitkö tekemättä kokonaan.

Nobel-boikotti ja arvokkuuden politiikka

Kiina yritti vaikuttaa tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinnon jakoon kahdesti.

Ensin ennen palkinnon myöntämistä – Kiina yritti painostaa palkintokomiteaa, jotta se ei myöntäisi palkintoa kiinalaiselle toisinajattelijalle. Toisin kävi. Komitea ei taipunut painostuksen edessä, palkinto meni Liu Xiaobolle, joka kärsii Kiinassa vankeusrangaistusta siitä hyvästä, että hän on vaatinut maansa poliittisen järjestelmän rauhanomaista uudistamista.

"Sorry, Andrei, mielestämme te, venäläiset, ette tarvitse ihmisoikeuksia."

Demokraattisten arvojen puolustus tuntuu kuuluvan niin viime vuosituhannelle. Selkeät käsitykset ihmisoikeuksista ja demokratian sekä oikeusvaltion perusperiaatteeista korvataan epämääräisillä käsityksillä moninaisuudesta, erilaisuuden ihanuudesta, suvaitsevaisuudesta ja loukkaamattomuudesta.

Lisäksi käytännölliset ja kaupalliset argumentit ovat laskelmissa kovassa arvossa.

Puheet etupiireistä ja “erityissuhteista” ovat niin kylmän sodan aikaisia

Keskustelu kolmen kokoomusministerin Venäjä-puheista on jo laantumassa ja kohun nostattama pöly laskemassa. Jos keskustelu osoitti mitään, niin lähinnä sitä, ettei Suomessa edelleenkään voida keskustella avoimesti Venäjästä eikä Suomen suhteesta siihen. Ministerit leimattiin tyhmiksi uhittelijoiksi ja heitä pojuteltiin, kunnes he osoittivat, että osaavat käyttäytyä vanhojen tuttujen kirjoittamattomien sääntöjen mukaisesti.

Julkaise syötteitä