Innostuksen politiikka
Nyt on omasta ehdokaskokeilustani kuntavaaleissa sen verran aikaa, että pystyn jo vetäytymään tarkkailijan asemaan ja arvioimaan vaalituloksia siitä käsin.
Syksyä ovat värittäneet kahdetkin vaalit – meidän pienten kuntavaaliemme ohessa myös maailman huomion keskipisteessä olleet presidentinvaalit. Toisten vaalien tulos merkitsi askelta oikeaan päin, toisten jyrkkää käännöstä vasemmalle – siis perinteisten mittapuiden mukaan. Silti tuloksista, ja äänestäjien mielialoista, löytyy jotain yhteistäkin.
Suomen ”oikea käännös”, eli kokoomuksen maanlaajuinen vaalivoitto yhdistettynä Perussuomalaisten rajuun nousuun, heijastaa kehitystä muualla Euroopassa. Äänestäjät siirtyvät odotetusti oikealle, kun vasemmalla ei näytä olevan vastauksia aikamme haasteisiin. Eurooppalainen kansankoti-idea murenee globalisaation ja avautuvien rajojen myötä, eikä sosiaalidemokratialla ole visioita sen uudistamiseksi.
Entä sitten Obama? Yhdysvaltalaiset valitsivat presidentikseen miehen, joka edustaa monien tarkkailijoiden mielestä demokraattisen puolueen vasenta laitaa. Unelmoidaanko USA:ssa nyt siitä kansankodista, johon eurooppalaisten on yhä vaikeampi uskoa? Ehkä, mutta Suomen ja Yhdysvaltojen vaalituloksissa voi löytää myös enemmän yhtäläisyyksiä kuin mitä murenevan oikeisto-vasemmisto-jaottelun mukainen ajattelu sallii.
Barack Obaman voittoa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa selitettiin jo etukäteen monilla syillä: nykyisen presidentin George W. Bushin epäsuosio, muutoksen kaipuu, finanssikriisi ja tietysti rotukysymys. Rotukorttia käytettiin vaaleissa loppuun asti: Obama-leiri kyseli amerikkalaisilta, ovatko he todellakin valmiita valitsemaan tummaihoisen presidentin, ja leimasi näin toisin valitsevat oletusarvoisesti rasisteiksi.
Värillä epäilemättä oli väliä USA:n vaaleissa, eikä vain siksi, että amerikkalaiset halusivat osoittaa valmiuttaan ”mustaan presidenttiin”. Obama sai värinsä takia anteeksi asioita, joita valkoiselle ei olisi sallittu. Jos yhtä nuori ja kokematon valkoinen demokraattiehdokas olisi paljastunut rasistisen papin seurakunnan jäseneksi, hän olisi karsiutunut jo oman puolueensa sisäisessä kamppailussa melko nopeasti.
Tämä korostettu suvaitsevaisuus osoittaa, että amerikkalaiset halusivat ”toisenlaista” presidenttiä siinä määrin, että katsoivat hänen oman ympäristönsä epäsuvaitsevaisuutta sormien läpi. Tärkein syy Obaman voittoon saattoi sittenkin olla muualla. Obama oli innostavampi, hymyilevämpi, komeampi ja iloisempi esiintyjä kuin kilpailijansa John McCain.
McCain oli monessa kokeneempi, konservatiiviksi liberaali, ulkopolitiikassa suoraselkäinen ja riittävän erilainen kuin Bush. Mutta hän oli nuoreen ja energiseen Obamaan verrattuna vanha ja väsynyt. McCain ei puhunut toivosta, toiminnasta ja muutoksesta yhtä hurmoksellisesti kuin kilpailijansa. Ja sillä on näinä ahdistuneina aikoina ratkaisevasti väliä, vaikka ”ageismia” eli ikäerottelua kartetaan ja arvostellaan Amerikassa muuten yhtä ankarasti kuin rasismia ja seksismiä.
Finanssikriisi, terrorismi, sodat, ilmastonmuutos ja muut maailmanlaajuiset huolet ovat lannistaneet ihmisiä jo riittämiin. Nyt kaivataan iloa ja optimismia. Euroopassa vasemmisto ei menesty, koska se lisää hermostuneilla puheillaan ahdinkoa entisestään. Täällä Suomessa toivoa antavaa innostuksen politiikkaa edusti kokoomus.
Intoa ja iloa tarvitaan, kun syksyn pimeys laskee ja kun mekin joudumme myöntämään, etteivät maailmantalouden myrskyt puhalla Suomen ohi. Vaalien aika osoitti, miten paljon vihaa, katkeruutta ja apatiaa tässä maassa on – sekä kaduilla ja toreilla että netissä. Suomen ankea maine on jo klisee vierailijoiden ja myös muualla asuneiden suomalaisten joukossa. Mutta tänä syksynä nähty ahdistuksen määrä ylitti ainakin omat odotukseni.
Tällaisina aikoina tarvitaan toivon ja tekemisen henkeä enemmän kuin koskaan. Kokoomus voitti vaalit, koska sen kampanja oli kannustava ja innostava. Ilmeisesti samasta syystä Vihreät ohitti perinteisen kilpakumppaninsa, vasemmistoliiton. Voidaan toki sanoa, että kampanjapuheet ovat vain vaalipuheita, mutta voidaanko politiikassa erottaa puheita ja tekoja toisistaan? Sanoista kaikki alkaa – myös usko, toivo ja innostus.

Kommentoi 68 kommenttia