Sharia Eurooppaan?

Britanniassa on käynnistynyt keskustelu, jota Kanadassakin käytiin muutama vuosi sitten – islamilaisen sharia-lain käyttöönotosta muslimien siviilioikeudellisessa sovittelussa.

Kanadassa vuosien kädenvääntö asiasta päätyi sharia-suunnitelmien hyllyttämiseen. Britanniassa shariaa on puolustanut arkkipiispa Rowan Williams, ja hiljattain ajatuksen sen "vapaaehtoisesta" käytöstä hyväksyi maan korkea-arvoisin tuomari lordi Phillips.

Tuomari Phillips olisi voinut yhtä hyvin ehdottaa, että Britannia irtisanoituisi YK:n ja EU:n ihmisoikeussopimuksista. Näissä sopimuksissa yksi keskeinen oikeus on oikeus tasavertaiseen kohteluun lain edessä. Tämä oikeus ei enää toteutuisi, jos rinnakkaiset lakijärjestelmät otettaisiin käyttöön – eikä se toteudu sharian puitteissa.

Sharia-laki asettaa naiset ja miehet, kuten myös uskovaiset ja ei-uskovaiset keskenään eriarvoiseen asemaan. Muslimien ollessa pieni vähemmistö, "vääräuskoisten" asema shariassa ei brittejä toistaiseksi pelota. Sharia koskisi vain muslimeja, ja vain siviilioikeudellisissa kysymyksissä. Kuitenkin jo kysymys, kenen asioista päätetään sharian ja kenen yleisen lain mukaisesti aiheuttaisi kiistoja. Miten esimerkiksi ratkaistaan muslimin ja kristityn, tai vaikkapa hartaan ja maallistuneen muslimin väliset eroasiat?

Etenkin musliminaiset olisivat ryhmä, jonka sharian virallinen käyttöönotto asettaisi muun väestön kanssa eriarvoiseen asemaan. Sharian kaikkien tulkintojen mukaan nainen on todistajana oikeudessa puolen miehen arvoinen. Tämä jo varmistaa, etteivät sharia-tuomioistuimet voi tarjota tasapuolista oikeutta naisille. Nainen saa myös perijänä vain puolet miehen osuudesta. Avioeron mies saa ilmoittamalla, nainen tarvitsee eroon miehensä ja imaamin suostumuksen. Lasten huoltajuus tietyn iän jälkeen kuuluu isälle.

Sharian länsimaiset puolustajat korostavat, ettei islamilaista rikosoikeutta ankarine kivitys- ja raipparangaistuksineen hyväksytä lännessä: kysymys on vain perhe- ja siviilioikeudesta. Mutta juuri näissä asioissa sharia kohtelee naisia alempiarvoisena. Siksi myös länsimainen "pehmosharia" tarkoittaisi käännekohtaa länsimaisen tasa-arvon kehityksessä.

Kun Kanadan Ontarion osavaltio pyrki laillistamaan shariaa vuosina 2003-2005, kovimmin äänin protestoivat sikäläiset musliminaiset. Jos nainen joutuu luopumaan koko omaisuudestaan tai lasten tapaamisoikeudesta saadakseen eroluvan väkivaltaisesta avioliitosta tai miehestä, jolla on jo toinen tai kolmaskin vaimo, häntä ei paljon lohduta, ettei kivitystuomioita sentään käytetä.

Ontario luopui uskonnollisista sovittelutuomioistuimista juuri musliminaisten painostuksen tuloksena. Länsimaisilla feministeillä ei ollut asiaan kantaa.

Vetoomus sharian vapaaehtoisesta käytöstä osoittaa ymmärtämättömyyttä uskonnollisen yhteisön sisäisiä paineita kohtaan: kun uskonnollisen lain käyttö on mahdollista, kieltäytyminen siitä tulkitaan luopioutena.

Näin argumentoi myös Kanadan sharia-projektia vetänyt Islamic Institute of Civic Justicen johtaja Syed Mumtaz Ali, joka vaati muslimiyhteisölle jopa virallista oikeutta rangaista uskonluopioina niitä Kanadan muslimeja, jotka kieltäytyvät sharian käytöstä.

Vaikka sharian kannattajia löytyy eri syistä myös naisten joukosta, ulkopuolisen on mahdotonta päätellä, ketkä haluavat sopia asiansa uskonnollisen lain mukaan, keitä painostetaan ja keitä suorastaan pakotetaan siihen. Vapaaehtoinen uskonnollisten sääntöjen noudattaminen on mahdollista jo nyt, hakeutuminen sovitteluun kertoo jo riitatilanteesta. Kovan linjan monikulturistien oletus, että uskonnollisen vähemmistön kuuluukin elää "omien" lakiensa mukaan on piilorasistinen: ihmiset, jotka eivät itse suostuisi noudattamaan keskiaikaista uskonnollista lakia, pitävät sitä sopivana muille.

Vaikka sharia Britanniassa ja Euroopassa koskisi vain muslimeja, se muuttaisi perusteellisesti yhteiskuntaa, joka perustuu tasavertaisiin yksilönoikeuksiin ja maalliseen lakiin. Naisten tasa-arvoinen asema on suhteellisen uusi asia Euroopassakin. Kuinka kauan tämä vuosisatojen taistelun tuloksena saavutettu hauras tilanne kestää?

Britit ovat nyt päättämässä, kehitetäänkö maahan rinnakkaisyhteiskuntia uskonnollisen oikeiston ehdoilla, vai jatketaanko oikeusvaltiona, jossa kaikki kansalaiset, riippumatta heidän sukupuolestaan, kulttuuritaustastaan ja uskonnostaan, ovat lain edessä tasavertaisia.