Viro, 90-vuotias teini
Naapurimme Viro, synnyinmaani, täyttää sunnuntaina 24. helmikuuta 90 vuotta. Viro on siis valtiona Suomen kanssa lähes samanikäinen. Mutta Viro elää samanaikaisesti myös toista varhaisnuoruutta: puoli vuosisataa kestäneen neuvostomiehityksen jälkeen maa on ehtinyt olla uudestaan itsenäinen vasta seitsemäntoista vuotta.
Suomeen verrattuna Viron nuorekkuus myös näkyy, hyvässä ja pahassa. Pikkuvaltio syöksyi kommunismin pakkopaidasta vapauduttuaan puhdasoppiseen kapitalismiin. Omistusoikeudesta tuli oikeuksista pyhin, ja yhteiskuntasuhteiden monimutkaisia kuvioita vähäteltiin varsinkin uuden valtion kehityksen alkuvaiheessa yksinkertaisella ”jokainen on oman onnensa seppä”-mentaliteetilla. Seurauksena on ollut ilmiömäinen talouskasvu, mutta myös monenlaisten sosiaalisten lieveilmiöiden kasautuminen.
Maailman mittapuun mukaan Viron, kuten muunkin Baltian ja Itä-Euroopan taasdemokratisointi on ollut menestystarina, miehityksen pitkä kesto ja tuhoisa luonne huomioon ottaen suorastaan ihmeellinen sellainen. Monenlaisista ylilyönneistä, virheistä ja sisäisistä kinasteluista huolimatta Viron toisen tasavallan nuorekkuus on alkanut omaksua positiivisia piirteitä myös vertailussa isoveljeen pohjoisessa. Optimismia, luovuutta ja toimintamahdollisuuksia näyttää siellä löytyvän saavutetusta hyvinvoinnista epätoivoisesti kiinni pitävästä naapurista katsoen kadehdittavaksi asti.
Viron suhteellinen menestys on tuonut mukanaan myös siihen kohdistuvat korkeat odotukset. Viron ongelmia ja sen johtajien kömmähdyksiä selitellään harvoin neuvostomiehityksen vaikutuksilla, vaikka vastaavasti kehitysmaissa vallitsevaa kurjuutta, diktatuureja, sisäisiä konflikteja, korruptiota ja tehottomuutta selitetään mielellään edelleen jo monia vuosikymmeniä sitten loppuneella länsimaisella kolonialismilla.
Länsimaissa myös anteeksipyynnöt erilaisilta entisiltä uhreilta ovat suosiossa: kolonialismin lisäksi myös orjuutta ja orjakauppaa, kuten myös Amerikan ja Australian alkuasukkaiden kohtelua sekä tietysti juutalaisten joukkotuhoa on pyydelty jälkikäteen anteeksi ja yritetty korvata mahdollisuuksien mukaan.
Venäjä Neuvostoliiton perillisenä ei ole pyytänyt Baltian mailta anteeksi vuosikymmeniä kestänyttä miehitystä, viattomien siviilien joukkomurhia ja massakyydityksiä, eikä omaisuuden ja yhteiskuntarakenteiden hävittämistä. Eikä kansainvälinen yhteisö vaikuta sellaista anteeksipyyntöä isolta maalta odottavan, puhumattakaan vahingonkorvauksista.
Päinvastoin, Viron suhteet entisen miehittäjävaltion perillisen kanssa eivät vieläkään ole selvitettyjä: rajasopimus on allekirjoittamatta ja viime keväänä neuvostosotilaiden julkista kunniaa puolusteleva suurvaltio sekaantui avoimesti entisen alamaisensa sisäisiin asioihin. Venäjä yrittää myös käyttää hyväkseen Viroon miehityksen aikana siirretyn venäjänkielisen väestön läsnäoloa oman vaikutusvaltansa lisäämiseksi naapurissa.
Silti monet Viron kansalaisuuden valinneet tulokkaat ja heidän jälkeläisensä sopeutuvat yhteiskuntaan entistä vaivattomammin. Venäläisellä korostuksella viroa puhuviin työntekijöihin törmää maassa yhä useammin. Maahanmuuttajataustaisen työväen osuus on näin ollen Virossa huomattavasti suurempi kuin täällä Suomessa.
Pieni maa on kuitenkin joutunut tiukan kansainvälisen tarkkailun kohteeksi vähemmistöjen kohtelun osalta. Pikkukansan vähäisetkin toimet kansallis-kulttuurisen itsesuojelun puolesta tulkitaan helposti konservatiivisen nationalismin ilmentymiksi. Pientäkin kansaa kohdellaan siis kuin isoa ja mahtavaa, kunhan se on saavuttanut virallisen enemmistön aseman omien rajojensa sisällä. Korkeita vaatimuksia voidaan toki tulkita hyvänäkin merkkinä siitä, että maa on tosissaan toivotettu tervetulleeksi aikuisten sivistyneiden kansakuntien joukkoon.
Eri asia on, tullaanko täyttä aikuisuutta ja vastuuta menneistä sekä nykyisistä synneistä koskaan vaatimaan Euroopan rajoilla sijaitsevilta mahtivaltioilta. Kaksinaismoralismilta kansainvälisissä suhteissa vältytään tuskin koskaan täysin. Sen takia pikkuvaltioiden kannattaa iloita niistä historian hetkistä, kun kansainvälinen tilanne antaa niille mahdollisuuden vapauteen ja edes jokseenkin omaehtoiseen kehitykseen. Tämä koskee myös “aidosti” 90-vuotiasta Suomea.

Kommentoi 142 kommenttia