Syrjinnän anatomia
Suomalaisessa maahanmuutto- ja kotouttamiskeskustelussa korostuu kaksi näennäisen vastakkaista, mustavalkoista näkökulmaa.
Toisaalta meillä on hyviä ihmisiä. He haluavat lisää maahanmuuttoa ja enemmän monikulttuurisuutta, tiukempia rasismin vastaisia lakeja sekä vähemmän sopeuttavia vaatimuksia maahanmuuttajille.
Hyvät ihmiset eivät suostu keskustelemaan mistään maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista tai näkemään arvosteltavia piirteitä vieraissa kulttuureissa.
Sitten meillä on pahoja ihmisiä, kansallismielisiä eli "rasisteja". He vastustavat maahanmuuttoa, inhoavat maahanmuuttajia ja halveksivat vieraita tapoja. He haluavat sulkea rajoja ja pakkosopeuttaa maassa jo olevat maahanmuuttajat.
Pahat ihmiset pelkäävät, että maahanmuuttajat vievät suomalaisten työpaikat – elleivät he sitten elä parasiitteina suomalaisen sosiaaliturvan varassa.
Hyvät ihmiset eivät pelkää kilpailua. Muistan viime keväältä erään maahanmuuton lisäämistä vaatineen yleisöosastokirjoituksen, jossa kirjoittaja selitti, etteiväthän maahanmuuttajat edes kilpaile suomalaisten kanssa samoilla työmarkkinoilla.
Ilmeisesti hän tiesi jotain, jonka maahanmuuttajat itse oppivat vasta kantapään kautta.
Sivistyneet suomalaiset eivät sano maahanmuuttajataustaiselle työnhakijalle päin naamaa, että häntä ei oteta töihin, koska hän ei ole kunnon suomalainen. Sen sijaan he selittävät hänelle kunnon suomalaisen valintaa esimerkiksi näin: “Asiantuntijana olit hakijoista ilman muuta ykkönen. ... Tässä kuitenkin pyrimme valitsemaan henkilön, joka kaikkein luontevimmin istuu juuri tarjolla olevaan tehtävään”. Sitaatti on aito ja henkilökohtainen.
Nykyajan työt vaativat monitaitoisia tekijöitä. Aina löytyy joku ominaisuus, jonka perusteella syntyperäinen suomalainen “istuu luontevimmin tarjolla olevaan tehtävään”, vaikka hän pinnallisessa ansiovertailussa näyttäisi maahanmuuttajahakijaa vähemmän pätevältä. Ainakin kun kysymys on virastojen etuoikeutetuista kirjoituspöytätyöpaikoista, joihin hakijoita riittää väitetystä työvoimapulasta huolimatta.
Hyvät ihmiset pitävät maahanmuuttajien syrjintää valitettavana, mutta usein ymmärrettävänä puutteellisen kielitaidon takia. Kielitodistukset eivät kuitenkaan maahanmuuttajaa auta: “erinomainen suomen kielen taito” toimii pikemminkin koodikielenä oikean etnisen identiteetin vaatimukselle.
Koulutuksesta, kokemuksesta ja kielitaidosta täysin riippumatta maahanmuuttajien tasavertaisuus toteutuu varsin huonosti julkisen hallinnollis-kulttuurisen eliitin toimialueilla, vaikka juuri nämä eliitin edustajat ovat puheissaan kovaäänisimpiä maahanmuuton kannattajia. Omalla tontilla moninaisuutta kaivataankin vähemmän.
Maahanmuuton kiihkeimpien puolustajien ja vastustajien suhtautuminen maahanmuuttajiin on lopulta yllättävän samanlaista. Kumpikin ryhmä käsittelee muualta tulleita ihmisiä yhtenäisenä ryhmänä, joka eroaa olennaisesti syntyperäisistä suomalaisista. Kumpikaan ei näe ulkomaalaistaustaisia ihmisiä normaaleina, tavallisina ihmisinä, ajatteluun sekä vastuuseen kykenevinä yksilöinä. Ainoa ero on se, että toiset ihannoivat tätä mystistä muukalaisten joukkoa, toiset pelkäävät tai vieroksuvat sitä.
Kansallismielisten silmissä maahanmuutto on sinänsä huono asia ja maahanmuuttajat lähtökohtaisesti huonoja ihmisiä. Kansallismieliset eivät usko, että maahanmuuttajat pystyvät sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. He eivät myöskään usko syrjinnän todellisuuteen – maahanmuuttajien heikko menestys on aina muuttajien omaa syytä.
Monikulturistien mielestä maahanmuutto on sinänsä ihanaa, ja maahanmuuttajatkin ovat aina ihania. Monikulturistit eivät halua, että maahanmuuttajat pakotetaan sopeutumaan – eivätkä he halua heidän sopeutuvan vapaaehtoisesti. He eivät syyllistä maahanmuuttajia koskaan eivätkä mistään, mutta haluavat heidän olevan erilaisia ja pysyvänkin sellaisina.
Suomea puhuva, sopeutuva maahanmuuttaja on kiusallinen hyville ihmisille, koska hän ei ymmärrä pysyä “omien” joukossa ja hänessä ei ole vierautta, jota voi ihailla. Hyvät ihmiset näkevät maahanmuuttajan aina ensisijaisesti oman lähtökulttuurinsa edustajana, vaikka hänen suhteensa omaan taustaansa olisi ristiriitainen, heikko, tai jopa olematon.
Suomalaiset (ne hyvät) ovat viime aikoina piiskanneet suomalaisia (niitä muita) rasismista. Omista ennakkoluuloistaan he ovat autuaan tietämättömiä. He löytävät “toisen” aina, kun toista tarvitaan edustamaan omaa alkukantaista toiseuttaan. Muussa tapauksessa he luottavat “kaikkein luontevimmin juuri kyseiseen tilanteeseen sopiviin” ihmisiin, eli oikeisiin suomalaisiin.
Hyvät ihmiset eivät ikinä itse myönnä syyllistyvänsä syrjintään. Siksi “rasistien” ennakkoluulojen kimppuun on helpompi käydä. Rasistit ovat sentään rehellisiä.

Kommentoi 79 kommenttia